Tietoa korkeakoulusta
Perustieteiden korkeakoulun keskeinen vahvuus on korkeatasoisessa tutkimuksessa. Korkeakoulussa toimii seitsemän Suomen Akatemian tutkimuksen huippuyksikköä, joista kaksi on toisen yliopiston koordinoimaa. Aalto-yliopiston vuonna 2009 teettämässä tutkimuksen arvioinnissa 18 parhaasta laitoksesta viisi ensimmäistä ja yhteensä yhdeksän oli perustieteiden korkeakoulusta.
Perustieteiden korkeakoulussa opiskeluun on monipuoliset valinnanmahdollisuudet informaatioverkostoista teknilliseen fysiikkaan. Tarjolla on neljä suomenkielistä koulutusohjelmaa ja yhteensä neljätoista englanninkielistä maisteriohjelmaa, joista useat sisältävät mahdollisuuden suorittaa kaksoistutkinto. Vuonna 2010 korkeakoulusta valmistui 545 diplomi-insinööriä ja 75 tohtoria. Tietotekniikan laiitos toimii vuosina 2010-2012 yhtenä kansallisena korkeakouluopetuksen laatuyksikkönä.
Perustieteiden korkeakoulu vastaa Aalto-yliopiston yhteisestä perusopetuksesta matematiikassa, fysiikassa, tietotekniikassa, tuotantotaloudessa ja kielissä.
Perustieteiden korkeakoulu sijoittuu Otaniemen alueella useaan eri toimipisteeseen.
Korkeakoulu lukuinaPerustieteiden korkeakouluun kuuluu 10 laitosta/yksikköä, tuhansia opiskelijoita ja lähes 80 professoria. » avaintietoa ja tilastoja |
OtaniemessäPerustieteiden korkeakoulu toimii ympäri Otaniemen kampusta useassa toimipisteessä. » kampus ja toimipisteet |
Taustalla TKKPerustieteiden korkeakoulun taustalla on Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu, joka jakaantui 1.1.2011 neljäksi tekniikan alan korkeakouluksi. » historiaa |
