Sähköä pellin alle
22.12.2011
Pian pääkaupunkiseudulla liikkuu 500 sähköautoa keräämässä dataa tutkijoiden tarpeisiin.
8.12. Helsingin Kampissa saatiin esimakua tulevaisuuden kaupunkiliikenteestä. Kauppakeskuksen pihamaalla seisoo kymmeniä sähköautoja, Ruf-pajan konvertoimasta Porsche 911-sähköversiosta aina pääkaupunkiseudun ensimmäiseen Nissan Leaf –sähkötaksiin ja pieniin jakeluautoihin. Eri valmistajien lataustolppien ledivalot hehkuvat räntäsateessa. Aalto-yliopiston eSINi-tutkimushankkeen tutkimusjohtaja Pekka Malinen huokuu tyytyväisyyttä.
”Sähköautojen käyttäjäkokemusta on ollut vaikea tutkia. Sitä varten tarvitaan käyttäjiä”, hän toteaa.
Vuonna 2015 Aalto-yliopiston tutkijoilla pitäisi olla tutkittavaa. Juuri esitellyn Pääkaupunkiseudun sähköinen liikenne – ja Eco Urban Living -hankkeiden osanottajat ovat sitoutuneet hankkimaan jopa 500 sähköautoa. Jokainen niistä varustetaan mittalaitteistolla, jonka tuottaman datan hankkeen tutkimusosapuolet saavat käyttöönsä. Latauspisteitä pitäisi pääkaupunkiseudulla muutaman vuoden kuluttua olla 850 kappaletta. Kaikkiaan sähköliikenteen tutkimukseen ja kehitystyöhön on luvassa lähivuosina 100 miljoonan euron rahoituspotti.

Aallon eSINi-sähköautohankkeessa on tutkijoita yliopiston viidestä eri yksiköstä, hanketta koordinoivasta liiketoiminnan BIT-tutkimusyksiköstä aina kemisteihin ja muotoilijoihin. Tutkijoiden tavoitteena on luoda kokonaiskuva sähköautoilun arvoketjusta. Poikkitieteellistä osaamista tarvitaan, sillä arvoketjusta puuttuu vielä isoja palasia. Nykyinen öljypohjaisen infrastruktuurin muuttaminen sähköautoystävälliseksi ei tapahdu yhdessä yössä.
”Ongelma on, ettei tämä ole vielä bisnestä kenellekään”, Pekka Malinen pohtii.
Tunnelma sähköistyy, kun pihaan kurvaa suomalaisvalmisteinen Fisker Karma –luksushybridi. Stealth-moodissa voimanlähteenä toimivat akut. Autosta nousee elinkeinoministeri Jyri Häkämies.
”Miltä tuntui kyyti”, MTV3:n uutistoimittaja utelee.
”Äänettömältä”, ministeri kehuu.
Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä kuuluu jo kurvailevan työsuhdesähköautolla. Häkämies lupaa vaikuttaa siihen, että myös valtion hankintakatalogiin saadaan sähköautovaihtoehto.
”Tavoitteena on, että vuonna 2015 pääkaupunkiseudulla on sellainen latausverkosto, joka mahdollistaa normaalin liikenteen ja asioinnin sähköautoilla.”
Tutkimusjohtaja Pekka Malinen ja eSINi-hankkeen projektipäällikkö, tutkija Veikka Pirhonen kiertelevät tutustumassa pihan sähköautoihin. Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden rakentama sähköauto Electric RaceAbout on juuri ajanut sähköautojen rataennätyksen Nürnburgringin radalla Saksassa. Aallon tutkimuskumppani kehittää sähköautojen johdotonta latausjärjestelmää.
”Vasta kun itse kokeilee, ymmärtää miten hyvä voimanlähde sähkömoottori on”, Veikka Pirhonen toteaa.
Varsinkin kaupunkiliikenteessä väkevästi vääntävä sähkömoottori on käyttöominaisuuksiltaan polttomoottoria etevämpi. Pirhosen mieleenpainuvin ajoelämys on ollut kaksipaikkainen Tesla Roadster. Täyssähköinen avoauto kiihtyy sadan kilometrin vauhtiin 3,7 sekunnissa ja toimintasäteeksi luvataan jopa 390 kilometriä.
Eräässä suhteessa Suomessa on erinomaiset lähtökohdat sähköjen yleistymiselle: sähköä on saatavilla lukuisista pysäköintipaikkojen lämmitystolpista. Tutkijat muistuttavat, että nekin tarvitsevat lisää älyä.
”Laskutus pitää pystyä ohjaamaan lataajalle, eikä sähköverkkoa saa ylikuormittaa.”
Kun ajoneuvokanta kasvaa, pysäköityjen sähköautojen akut muodostavat oivallisen energiavaraston olosuhteiden mukaan vaihtelevalle tuuli- ja aurinkosähkön tuotannolle. Tätäkin on tarkoitus tutkia eSINi-hankkeessa. Jos lainsäädäntö mahdollistaisi pientuottajille sähkön myymisen takaisin verkkoon, voisi sähköautoilija lyödä jopa rahoiksi. Akut ladataan kun sähkö on halpaa. Jos auto ei ole ajossa, sähkön voi myydä kovan kysynnän aikaan takaisin verkkoon paremmalla hinnalla.
”Lainsäädäntö on yksi iso työpaketti tutkimushankkeessamme”, Veikka Pirhonen kertoo.
Lisätietoja:
Pääkaupungin sähköinen liikenne -hanke (electrictraffic.fi)
Eco Urban Living (eco-urbanliving.com)
Teksti ja kuvat: Petja Partanen/Tarinatakomo
