Maailmanmaineeseen kylmillä ennätyksillä ja aivotutkimuksella
27.01.2012
Kuuluisan suomalaisen fyysikon Olli Viktor Lounasmaan elämäntyö oli kylmäfysiikan tutkimusta ja neuromagneettista aivotutkimusta tekevä laboratorio. Tänä päivänä Aalto-yliopiston O.V. Lounasmaa -laboratorio nauttii maineesta kansainvälisen tiedemaailman eturivissä.
O.V. Lounasmaa -laboratorion johtaja professori Pertti Hakonen toteaa, että vuonna 1965 Kylmälaboratorion nimellä perustetulla laboratoriolla on pitkä traditio kahdella tutkimusalalla – kylmäfysiikassa ja aivotutkimuksessa. Laboratoriossa on rikottu useita kertoja kylmyyden maailmanennätyksiä, jotka syntyivät metallien ydinmagnetismiin liittyvien kokeiden ohessa. Aivotutkimuksen saralla puolestaan kehitettiin ensimmäisinä magneettisten aivosignaalien mittaamiseen tarkoitettuja laitteita.
̶ Jatkuvasti on tullut merkittäviä tutkimustuloksia, joista laboratorio voi olla ylpeä. Kansainvälisesti laboratorio onkin hyvin tunnettu, samoin kuin sen perustaja: monasti ulkomaalaiset fyysikot sanovat tietävänsä suomalaisista fyysikoista juuri O.V. Lounasmaan.
Kylmälaboratoriosta O.V. Lounasmaa -laboratorioksi
Aalto-yliopiston Kylmälaboratorio sai uuden kasteen vuoden 2012 alussa, kun laboratorion nimi muutettiin O.V. Lounasmaa -laboratorioksi. Nimimuutoksen taustalla oli kahden suuren tutkimusalan, kylmäfysiikan ja aivotutkimuksen, saattaminen samanarvoiseen asemaan.
̶̶ Kylmälaboratorio-nimi on laboratorion perustamisvuodelta 1965, jolloin laboratorio olikin nimenomaan kylmäfysiikan laboratorio. 1980-luvun alussa myös aivotutkimus tuli osaksi laboratoriota ja akatemiaprofessori Lounasmaan tieteellisen mielenkiinnon kohteeksi. Näin ollen laboratorion perustaja, O.V. Lounasmaa oli luonnollinen valinta nimeksi, Hakonen selvittää.
Kylmälaboratorio on kuitenkin edelleen olemassa, se on O.V. Lounasmaa -laboratorion tutkimusyksikkö. Aalto-yliopiston O.V. Lounasmaa -laboratoriossa toimii kaksi tutkimusyksikköä: Matalien lämpötilojen ja nanofysiikan tutkimusyksikkö ”Kylmälaboratorio” (Low Temperature Laboratory, LTL) ja Systeemisen neurotieteen ja aivokuvantamisen tutkimusyksikkö ”Aivotutkimusyksikkö” (Brain Research Unit, BRU).
Olli Viktor Lounasmaa 1930–2002
• Suomalainen fyysikko ja aivotutkija
• Sai akateemikon arvonimen vuonna 1997
• Perusti vuonna 1965 Kylmälaboratorion (nyk. O.V. Lounasmaa -laboratorio)
• Johti Kylmälaboratoriota vuosina 1965–1995
• Palkittiin uransa aikana muun muassa Fritz Londonin palkinnolla (1984) ja Kapiza-kultamitalilla (1995)
Teksti: Tea Kalska
