Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulu myönsi pysyvän dosentin arvon kuudelle ansioituneelle henkilölle

02.02.2012

Dosentin arvon saivat TkT Filip Tuomisto, Johtaja Markus Mäkelä, TkT Mikko Möttönen, TkT Kaj Nyholm, FT Petri Salo ja FT Marja Toivonen.

Tekniikan tohtori Filip Tuomisto toimii Aalto-yliopiston Teknillisen fysiikan laitoksessa akatemiatutkijana johtaen positronifysiikan tutkimusryhmää. Hän on toiminut aiemmin Teknillisen korkeakoulun dosenttina vuosina 2006–2011 alanaan ”kokeellinen fysiikka”.

Juuri päättyneen viisivuotisen dosenttikauden aikana hänen ohjauksessaan on valmistunut 6 väitöskirjaa, hän on luennoinut useita opetusohjelmaan kuuluvia fysiikan kursseja sekä osallistunut aktiivisesti laitoksella annettavan opetuksen kehittämiseen. Hänellä on ollut myös merkittäviä hallinnollisia tehtäviä niin yliopiston sisällä kuin sen ulkopuolellakin.

Johtaja, professori, TkT, KTT Markus Mäkelä on kone-, automaatio- ja ohjelmistoteollisuuden kansainvälisen liiketoiminnan tuntija, joka on viime vuosina ollut yhteistyössä erityisesti tuotantotalouden laitoksen sekä BIT-tutkimuskeskuksen ohjelmistoliiketoiminnan tutkimusryhmän kanssa.

Professori Markus Mäkelä työskentelee Wärtsilä-konsernin palveluliiketoiminnan kehitysjohtajana vastuualueenaan mm. globaalit yritysosto- ja strategiaprosessit sekä strategiset kehittämisohjelmat. Hän on aiemmin työskennellyt Sitran kehitysjohtajana ja sitä ennen pääosin yliopistouralla, mm. professorina ja laboratorion johtajana Turun yliopistossa, tutkimusjohtajana Teknillisessä korkeakoulussa sekä tutkijana useissa yliopistoissa Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa sekä Teknillisessä korkeakoulussa ja Helsingin kauppakorkeakoulussa. Hän on toiminut Teknillisen korkeakoulun dosenttina aiemmin vuosina 2005–2010.

Tekniikan tohtori Mikko Möttönen toimii Teknillisen fysiikan laitoksella akatemiatutkijana johtaen Quantum Computing and Devices -tutkimusryhmää, joka on osa Suomen Akatemian COMP-huippuyksikköä. Hän on toiminut Teknillisen korkeakoulun dosenttina vuodesta 2007 lähtien kvanttilaskennan tutkimusalueella. Möttönen on myös juuri vastaanottanut arvostetun nuoren tutkijan ERC-apurahan vuosiksi 2012–2016.

Tekniikan tohtori Kaj Nyholm toimii erikoistutkijana MIKESissä, kansallisessa mittatekniikan keskuksessa Otaniemessä. Hänen erityisvastuullaan ovat laserteknologian ja spektroskopian metrologiset sovellukset. Hän on toiminut aiemmin kokeellisen laserspektroskopian dosenttina Teknillisen fysiikan laitoksella 2001 alkaen kahden viisivuotiskauden ajan.

Kaj Nyholm on osallistunut kymmenvuotisen dosentuurinsa aikana monin tavoin lasertekniikan ja – fysiikan opetukseen TKK:ssa ja Aalto-yliopistossa opinnäytetöiden ohjaajana ja tarkastajana, kurssien luennoitsijana sekä laajan tutkimusyhteistyön kautta. Lisäksi Nyholm on suorittanut 15 opintoviikon laajuisen pedagogisen YOOP-koulutuksen.

Filosofian tohtori Petri Salo toimii Teknillisen fysiikan laitoksella lehtorin tehtävässä, jossa hänen vastuullaan on luennoida ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoille fysiikan peruskursseja. Tämän työn ohella hän on osallistunut aktiivisesti myös laitoksella tehtävään laskennallisen fysiikan tutkimukseen ja toiminut väitöskirjojen ja opinnäytetöiden ohjaajana. Hän on toiminut aiemmin ”laskennallisen kiinteän aineen fysiikan” dosenttina Teknillisen fysiikan laitoksella vuoden 2002 alusta.

Filosofian tohtori Marja Toivonen toimii palveluliiketoiminnan ja palveluinnovaatioiden tutkimusprofessorina VTT:llä, jonne hän siirtyi BIT tutkimuskeskuksen johtajan tehtävästä vuoden 2011 alussa.

Toivonen työskentelee edelleen kiinteässä yhteistyössä Aalto-yliopiston kanssa niin opetuksessa kuin tutkimuksessa. Tuotantotalouden laitoksella hän ohjaa useita väitöskirjoja palvelututkimuksen alalta. Lisäksi hän pitää vuosittain suositun, erinomaiset kurssipalautteet saaneen kurssin Service Management and Engineering -maisteriohjelmassa. Hän on toiminut ”palvelujen kehittämisen ja palveluinnovaatioiden” dosenttina Tuotantotalouden laitoksella vuodesta 2007.

 

Takaisin