risto_ja_heikki.jpg

Tasavallan presidentin myöntämät kunniamerkit luovutettiin Risto Niemiselle ja Heikki Mannilalle

16.02.2012

Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun Aalto-professori Risto Nieminen ja Aalto-yliopiston vararehtori Heikki Mannila vastaanottivat Tasavallan Presidentin myöntämät kunniamerkit Perustieteiden korkeakoulun dekaanin aamukahvilla helmikuussa. Dekaani Ilkka Niemelä ja henkilöstöpäällikkö Helena Knuuttila ojensivat kunniamerkit saajilleen.

Aalto-professori Risto Niemiselle Suomen Leijonan ritarikunnan komentajamerkin

Risto Niemisen erikoisala on teoreettinen ja laskennallinen materiaalifysiikka, jolta alalta hän on julkaissut yli 500 tieteellistä artikkelia. Hän johtaa Suomen Akatemian laskennallisen nanotieteen huippuyksikköä (COMP). Huippuyksikössä tutkitaan laskennallisia menetelmiä hyödyntämällä materiaalitekniikan ja nanoteknologian ilmiöitä. Yksikön tutkimus on alansa kansainvälistä huippua.

Professori Nieminen toimii tärkeässä ja näkyvässä roolissa alan kansainvälisessä tiedeyhteisössä. Hänen työnsä on hieno esimerkki perustutkimuksesta, jossa otetaan riskejä. Tieteellisten saavutustensa lisäksi hän on myös erinomainen roolimalli nuorille tutkijoille sekä inspiroiva ja kannustava ohjaaja. Aalto-yliopiston ensimmäiseksi Aalto-professoriksi hänet nimitettiin elokuussa 2010.

Vararehtori Heikki Mannilalle Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan ritarimerkin

Vararehtori, professori Heikki Mannila on tiedonlouhinnan tutkimuksen pioneeri ja sen menetelmien keskeisiä kehittäjiä maailmassa. Hän on työskennellyt tietojenkäsittelytieteen perustutkimuksen lisäksi aktiivisesti useilla sovellusalueilla, joista tärkein on bioinformatiikka. Muita sovellusalueita ovat tietoliikenne, paleoekologia, paleontologia ja kielentutkimus. Hän toimi akatemiaprofessorina vuosina 2004-2009 Algoritmisen hahmonetsinnän ja tiedon louhinnan teorian alalla.

Hänelle on myönnetty ACM SIGKDD Innovation -palkinto vuonna 2003 sekä IEEE ICDM --palkinto tutkimussaavutuksista vuonna 2009. Heikki Mannila on julkaissut lähes 200 artikkelia lukuisissa tieteellisesti merkittävissä aikakauskirjoissa ja konferenssijulkaisuissa.

Mitalinjako.jpg

Kuvassa vasemmalta dekaani Ilkka Niemelä, Aalto-professori Risto Nieminen ja henkilöstöpäällikkö Helena Knuuttila.

Takaisin