Eurooppalaisen maisterikoulun lukuvuosi avataan Espoossa

18.10.2017
Jyrki Karasvirta

Kansainvälisen EIT Digital -maisterikoulun avajaistilaisuus tuo Otaniemeen runsaat kolmesataa opiskelijaa eri puolilta Eurooppaa.

Viiime vuonna maisterikoulun avajaisia vietettiin Ranskan Rennesissä. Kuva: EIT Digital.

EIT Digital avaa maisterikoulunsa kuudennen lukuvuoden 19.–21. lokakuuta. Tapahtumaan on tulossa yhteensä 330 opiskelijaa 43 maasta.

Tapahtumapaikkoina ovat Dipoli ja Harald Herlin -oppimiskeskus, ja tämä on ensimmäinen kerta, kun avajaiset järjestetään Suomessa.

EIT Digital on Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutin EIT:n yksikkö, joka edistää digitalisaatiota. Sen pääkonttori on Brysselissä ja Suomen-toimipiste Otaniemessä Open Innovation Housessa.

Kaksivuotisen maisterikoulun opinnot suoritetaan EIT Digitalin kumppanuusyliopistoissa, joita on yhteensä 19 kahdeksassa EU-jäsenmaassa. Suomesta mukana ovat Aalto-yliopisto, Åbo Akademi ja Turun yliopisto.

Opiskelijoille on tarjolla kahdeksan eri koulutusohjelmaa, jotka keskittyvät digiteknologiaan. Maisterikoulun aikana opiskelijat osallistuvat myös työharjoitteluun ja kaksi viikkoa kestävään kesäkouluun.

Opiskelijat suorittavat molemmat opintovuotensa eri yliopistoissa. Valmistuessaan he saavat tutkintotodistuksen sekä koulutusohjelman tarjonneesta yliopistosta että EIT:stä.

Huippuosaajia kansainvälisille työmarkkinoille

Maisterikoulun tavoitteena on kouluttaa digitaalisten teknologioiden huippuosaajia, joilla on vahva tekninen ja yrittäjyysosaaminen. Koulutusohjelmaa johtava Patrick Hartigan sanoo, että koulu valmentaa opiskelijansa elinkeinoelämän tarpeisiin:

”Tilastot osoittavat, että olemme tässä onnistuneet. Kaikki maisterikoulustamme valmistuneet opiskelijat ovat joko työllistyneet, jatkavat opiskeluaan tohtorikoulutusohjelmassamme tai ovat perustaneet oman yrityksen. EIT Digitalin maisterikoulutuksen läpikäyneillä on erinomaiset työllistymismahdollisuudet.”

Aalto-yliopiston tarjoamaan koulutukseen osallistuu yhteensä 22 opiskelijaa.

”Osallistuminen on erinomainen mahdollisuus tehdä yhteistyötä Euroopan parhaiden tekniikan alan yliopistojen kanssa. Se täydentää Aalto-yliopiston omaa yrittäjyyskoulutustarjontaa ja antaa mahdollisuuden esitellä osaamistamme kansainvälisille opiskelijoille ja tuleville eurooppalaisille vaikuttajille ja päätöksentekijöille”, sanoo tietotekniikan laitoksen professori Petri Vuorimaa, joka vastaa EIT Digitalin maisterikoulusta Suomessa.

Avajaispäivien aikana uudet maisteriopiskelijat aloittavat oman eurooppalaisen verkostonsa rakentamisen, tapaavat EIT Digitalin suomalaisia kumppaneita sekä saavat ideoita opiskeluunsa. Lisäksi he kehittävät yhdessä liiketoimintaideoita yrityskilpailussa.

EIT Digitalin maisterikoulutusta tarjoavat eurooppalaiset yliopistot ja niissä syksyllä 2017 aloittavat opiskelijat:

Suomi

Aalto-yliopisto, Åbo Akademi ja Turun yliopisto

22

Ranska

UPMC, University of Rennes 1, University of Nice-Sophia Antipolis, University Paris-Sud, IMT Atlantique, University Paris-Sud

28

Saksa

Technische Universität Darmstadt, Technische Universität Berlin, Saarland University

43

Unkari

Eötvös Loránd University (ELTE), Budapest University of Technology and Economics

3

Italia

University of Trento (UNITN), Politecnico di Milano

45

Alankomaat

Delft University of Technology, University of Twente, Eindhoven University of Technology

59

Espanja

Universidad Politécnica de Madrid (UPM)

38

Ruotsi

KTH Royal Institute of Technology

47