Leivinhiivalla sinilevän myrkkyjen kimppuun

1. heinäkuu 2016

Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston opiskelijoiden joukkue osallistuu kansainväliseen synteettisen biologian alan iGem-kilpailuun syksyllä.

Opiskelu Tiede ja taide Yhteistyö

Aalto-yliopistoon haki 9 606 kevään yhteishaussa

1. heinäkuu 2016

Korkeakoulujen valtakunnallisen yhteishaun tulokset on julkaistu Opintopolku-palvelussa.

Opiskelu

Yli sataa valmistunutta saivat todistuksen

30. kesäkuu 2016

Lukuvuoden viimeistä valmistumisjuhlaa vietettiin aurinkoisissa merkeissä.

Opiskelu

Tiivis yhteys tietokonegrafiikkatutkimuksen ja peliteollisuuden välillä hyödyttää kaikkia

30. kesäkuu 2016

Akateemisen tutkimuksen ja teollisuuden erot näkyvät lähinnä ongelmanratkaisun aikajänteessä.

Muut

500 miljoonaa Skype-tietoa paljasti todellisen sosiaalisen omaksumisen mallin

29. kesäkuu 2016

Sosiaalinen omaksuminen on nopeimmillaan, kun jatkuvasti ja spontaanisti omaksuvat innostavat hitaammin mukautuvia matkimaan heitä.

Tiedotteet Tiede ja taide

Aalto-yliopiston joukkueille menestystä aineenvaihduntatuotteiden tunnistamiseen keskittyneessä CASMI-kilpailussa

29. kesäkuu 2016

Joukkueet voittivat ja tulivat toiseksi parhaan automaattisen rakenteellisen tunnistuksen kategoriassa.

Muut

Kansainvälinen pienyrityspalkinto Olli Vuolalle

28. kesäkuu 2016

Aalto Ventures Programin johtaja Olli Vuola vastaanotti International Council for Small Businessin Presidential Award –palkinnon New Yorkissa.

Palkitut

Aalto-1:n laukaisu siirtyy marraskuulle

23. kesäkuu 2016

Satelliittia kuljettavan Falcon 9 -raketin lennon aikataulua on muutettu myöhästyneiden laukaisujen vuoksi.

Tiede ja taide

Tutkijat ratkaisivat yleisissä salauskirjastoissa havaitsemansa tietoturvaongelman

23. kesäkuu 2016

Haavoittuvuudet poistuivat, kun salauskirjaston koodia muokattiin niin, ettei aktiivinen hyökkääjä pysty päättelemään allekirjoitusavainta.

Tiede ja taide Tiedotteet

Suomen Akatemia valitsi Päivi Törmän akatemiaprofessoriksi

22. kesäkuu 2016

Törmän tutkimustyön tulokset voivat johtaa muun muassa uusien suprajohteiden kehittämiseen.

Tiede ja taide

Digialustojen hyödyntäminen on vähäistä Suomessa

21. kesäkuu 2016

Aalto-yliopiston tutkijoiden tarkastelussa kävi ilmi, että teollisuuden Mittelstand-yritykset eivät hyödynnä digitaalisia alustoja.

Tiede ja taide

Haluatko lisätä teoreettista ymmärrystäsi organisaatioiden johtamisesta?

21. kesäkuu 2016

Organisaatiot, tietotyö ja johtajuus -opintokokonaisuus alkaa syksyllä Avoimessa yliopistossa.

Opiskelu

VAROITUS: Tietotekniikan laitokseen on kohdistettu huijausyritys valekonferenssin muodossa

21. kesäkuu 2016

Verkkosivusto on http://www.icicse.iisrcrcc.com/icicse/.

Muut

Naiset tarvitsevat tietotekniikassa roolimalleja ja tietoa teknologian avulla saavutettavista hyödyistä

20. kesäkuu 2016

Naiset ja miehet kokevat lähtökohtaisesti eri tavoin muun muassa tietotekniikan ihmisläheisyyden.

Muut

Tutkijoiden kehittämä pinta saa öljypisarat ohjautumaan itsestään

17. kesäkuu 2016

Aallon tutkijat kehittivät uuden tavan käsitellä pintoja niin, että öljypisarat liikkuvat niillä itsestään haluttuun suuntaan vaakatasossa.

Tiede ja taide Tiedotteet Yhteistyö

Kiinnostaako C-ohjelmointi – ilmoittaudu verkkokurssille

17. kesäkuu 2016

Jos kesäsuunnitelmasi ovat vielä avoinna, nyt on mahdollisuus opiskella koodaustaitoja kaikille avoimella C-ohjelmoinnin verkkokurssilla.

Opiskelu

Digitalisaation läpimurron monet mahdollisuudet

17. kesäkuu 2016

Kaikille avoin ja maksuton Internet Forum -yleisöluentosarja keskittyy digitalisaation ajankohtaisiin aiheisiin ja mahdollisuuksiin.

Tiede ja taide

Tietotekniikan laitoksella alkaa kuusi uutta Suomen Akatemian hanketta

17. kesäkuu 2016

Suomen Akatemian luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunta on myöntänyt 2,6 miljoonaa euroa tietotekniikan laitoksen akatemiahankkeisiin.

Muut

IEEE:n kansainvälinen konferenssi tietokoneperusteisesta lääketieteestä alkamassa

16. kesäkuu 2016

Isot datajoukot voivat olla hyödyllisiä potilaille ennustavien teknologioiden ja mallintamisen kautta.

Muut

Lapsuuden antibioottihoidot vähentävät suoliston mikrobiston monimuotoisuutta

16. kesäkuu 2016

Varhaislapsuuden toistuvat antibioottihoidot edistävät myös antibiooteille vastustuskykyisten bakteerien lisääntymistä.

Tiede ja taide Yhteistyö

Ihmisen käyttäytyminen osaksi matemaattista mallintamista

15. kesäkuu 2016

Systeemianalyysin laboratorion kesäkoulussa pohdittiin ihmisen roolia mallintajana ja matemaattisten mallien käyttäjänä operaatiotutkimuksessa.

Tiede ja taide

Nokia, Helsingin yliopisto ja Aalto-yliopisto käynnistävät uuden tutkimusyksikön

15. kesäkuu 2016

Nokia Center for Advanced Research (NCAR) keskittyy datatieteen ja tietoverkkojen tutkimukseen.

Tiede ja taide Yhteistyö

Nordic Five Tech –yliopistoverkosto juhli 10-vuotista yhteistyötään

14. kesäkuu 2016

Pohjoismaisen verkoston juhlaseminaarissa Trondheimissa teemana oli yliopistojen yhteiskunnallinen vaikuttavuus.

Yhteistyö

Aalto-yliopisto sai laatuleiman

13. kesäkuu 2016

Kansainvälinen auditointiryhmä arvosti laatujärjestelmän toimivuutta.

Tiedotteet

Kati Hagrosista Aalto-yliopiston Chief Digital Officer

13. kesäkuu 2016

Hän vastaa yliopiston laajan digitalisaatiostrategian suunnittelusta ja muutosprosessin koordinoinnista sekä johtaa IT-palvelukokonaisuutta.

Tiedotteet

1 2 3 4 »