Kimmo Kaski Perustieteiden korkeakoulun dekaaniksi 1.3.2012 alkaen

01.03.2012

Professori Kimmo Kaski toimi Perustieteiden korkeakoulun varadekaanina 1.8.2011 - 29.2.2012 vastuualueenaan tutkimusinfrastruktuurit, tilat ja kansainväliset suhteet, ja hän siirtyy 1.3.2011 alkaen hoitamaan Perustieteiden korkeakoulun dekaanin tehtävää.

FT Kimmo Kaski (s. 1950) on toiminut Teknillisen korkeakoulun ja nyttemmin Aalto-yliopiston Perustieteiden korkeakoulun lääketieteellisen tekniikan ja laskennallisen tieteen laitoksella Laskennallisen tieteen professorina vuodesta 1996, ja laitoksella sijaitsevan, vuosiksi 2000-2005 ja 2006-2011 Suomen Akatemian huippuyksiköksi valitun Laskennallisten kompleksisten systeemien tutkimuksen tutkimusyksikön johtajana vuodesta 2000.

Kimmo Kaski suoritti DI- ja TkL-tutkinnot Teknillisessä korkeakoulussa ja väitteli filosofian tohtoriksi (teoreettinen fysiikka) Oxfordin yliopistosta vuonna 1981. Hän on Oxfordin yliopiston Wolfson Collegen Supernumerary Fellow vuodesta 2001. Hän on urallaan ollut akatemiaprofessori vuosina 1996-2001 ja 2001-2006 ja toimii aktiivisesti kansainvälisessä tiedeyhteisössä useissa rooleissa tutkijana, tutkimusjohtajana, kansainvälisten yhteistyöhankkeiden vetäjänä ja tutkimusten arvioijana.

Takaisin

Bookmark and Share